(kuva Einari Vuorinen)
Kirjastomme mystiseen iltaa saapui reipas 20 osallistujaa. Tarjolla oli taide- ja valokuvanäyttely. Taidenäyttelyssä oli 19 kappaletta viime kesänä nuorten KESIS- leirillä tehtyä taulua ja 3 -vuotiaan Kille pojan valokuvanäyttely.
Näin Killen isä Einari Vuorinen kuvaa näyttelyä:
"Kille" on Kille Vuorisen ensimmäinen valokuvanäyttely, joka käsittelee arkielämää ja uuden pikkusiskon tulemista osaksi tätä arkea.
Kille on 3-vuotias poika, joka on alkanut valokuvaamaan 2-vuotiaana, käyttäen erilaisia kameroita järjestelmäkameroista kännykkäkameroihin.

Valokuvanäyttely on koottu valokuvista ja Kille itse nimesi näyttelyn oivaltavasti omalla nimellään.
Einari Vuorinen jatkaa:
Markkinoinnin laajentaminen jotta väkeä tulisi mahdollisesti kauempaakin. Aikataulun järjestäminen niin ettei kylällä olisi päällekkäisiä tapahtumia.
Milla Weckman (Valo keiju) kirjoittaa: Kirjastomme mystistä iltaa olisi pitänyt mainostaa enemmän etukäteen. Ilta kirjastolla oli kuitenkin satumainen.

Teatterisuuli 125:n Konstaapeli Mölsä saapui kertomaan lapsille ja lapsenmielisille heijastimien tärkeidestä. Saimme kaikki hienot uudet heijastimet. Jopa Halipulakin laittoi heijastimen turkkinsa riippumaan.
Teatterisuuli 125:n satujen täti Kaisa Castrén kertoi satuja, joihin lapset ja Halipula pääsivät esiintymään. Kissa joka luuli olevansa hiiri sai massiiviset naurut lapsilta, koska Halipula yritti esittää tätä sadun kissaa.
Teatterisuuli 125:n puheenjohtaja Mika Castrén kirjoittaa:
Interaktiivista sadun kerrontaa voisi kokeilla lisää. Siis lapset / läsnäolijat sijoittuisivat tarinankulun sisälle improvisoiden. Omasta nuoruudestani 30 vuotta sitten, en muista että tämän kaltaista runsasta ohjelmatarjontaa olisi annettu. WAU ja KIITOS!

Kaikki oli heikun keikun tai ainakin vinksin vonksin, kun muskaritäti Kristiina Kivini ja hänen tyttärensä Milla Saarinen saapuivat laulattamaan ja leikittämään lapsia. Meno oli vauhdikasta ja lapset olivat innoissaan.
Kristiina Kivini kirjoittaa:
Taskulamppuillan ajankohta oli hieman päällekkäin muiden tapahtumien kanssa (koskien pieniä lapsia).Se varmasti verotti muilta osanottajia.Taskulamppuilta on jo perinne,joten se tietysti vetää väkeä.
Minusta oli hienoa,että ohjelmaa oli kaikenikäisille:lapsille,nuorille,keski-ikäisille,vanhuksille..Kaunista ohjelmaa visuaalisesti ja emotionaalisesti.Vaivaa oli nähty suunnittelussa ja toteutuksessa.
Kiitos järjestäneille tahoille!!
Kirjastonjohtaja Helena Kuivasniemi-Lahti kirjoittaa:
Sekä Kirjastomme mystinen aamu ja kirjastomme mystinen ilta olivat onnistuneita tilaisuuksia. Rentoja, iloisia, vuorovaikutteisia, lapset mukana innokkaasti ja ohjaajat saivat lapset innostumaan ja olemaan mukana.
Helena Kuivasniemi-Lahti jatkaa:
Tapahtumien vetäjälle erityiskiitokset järjestelyistä, oli hyvin suunniteltu etukäteen ja myös toteutus onnistui hyvin. Kirjasto toivookin vastaavanlaisia tapahtumia lapsille jatkossakin.

Tahtoisin itsekkin kiittää Teatterisuuli 125:sta, Kristiina Kivistä, Milla Saarista, Kille Vuorista ja Luvian kunnankirjastoa.
Ilon ja Valon Satakunta 2012 (Luvia) on nuoriso- ja vapaa-aika
ohjaajaopiskelija Piia Kaipaisen Projektitoiminnan ohjausnäyttötyö.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti